6.7.2017

Kaava on kasvun väline



Kaavoituksen tehtävä on mahdollistaa asioita. Kaava on siten myös kasvun väline. Ilman asuinalueen tai teollisuusalueen kaavoitusta kunta ei voi kasvaa ja kehittyä. Eräs kehittyvän kunnan merkki on siis se, että kunnassa tehdään aktiivista kaavoitustyötä. Kaavoitus on aina myös tulevaisuustyötä.

Meillä Nurmeksessa on parhaillaan käynnissä vihreän teollisuuden alueen asemakaavan päivitys. Olemme laajentamassa kaava-aluetta Känkkäälässä sekä fyysisesti että toiminnallisesti. Työstämme erityisesti logistiikkaa: kuinka alueelle sijoittuvat yritykset hoitavat raaka-aineiden ja lopputuotteiden lastauksen ja kuljetuksen maanteitse tai rautateitse. Meidän suunnitteilla oleva teollisuusraide kiinnostaa yrityksiä myös siksi, että kilpailu rautateillä on tavarakuljetuksissa jo vapautunut.
Kaavoitus katsoo pitkälle eteenpäin tulevaisuuteen. Sen pitää mahdollistaa tulevia tarpeiden toteutuminen. Yritykset tarvitsevat vaivattoman alun ja pitemmässä juoksussa useita laajenemismahdollisuuksia. Tilantarve pitää siis huomioida kaavoituksessa vähintäänkin kolminkertaisena ykkösvaiheen investoinnin vaatimaan tilaan verrattuna. Kaavoituksessa tulee myös huomioida mahdollisten alihankkijoiden sijoittuminen päämiestensä läheisyyteen.
Eräs kaavoituksen haaste on kolmiulotteisuus: Z-koordinaatti eli korkeuserot pitää myös huomioida. Teollisuusalueella on erilaisia maanalaisia johto- ja putkiteitä. Ilmassa voi olla kuljetusratoja. Tuotannon layout on usein myös kolmiulotteinen esimerkiksi puunjalostusteollisuudessa. Korkeuseroja viisaasti käyttämällä säästetään tilaa ja kustannuksia, kun esimerkiksi tuotantolinjoja ja niillä kulkevaa virtaa voidaan puskuroida tehokkaammin.
Kaavoitus on myös kuulemista ja osallistamista, johon asianosaiset ja kuntalaiset otetaan mukaan. Näin asiat huomioidaan laajasti ja ennakoivasti. Kävimme viime viikolla mm. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa kertomassa ennakkoinformaatiota meidän kaavatyöstä ja alueelle sijoittuvista yrityksistä. Me puolestamme saimme hyviä neuvoja jatkotyöhön.
Teollisuusalueen kaavoituksen yleinen suuri haaste on sijoittaa tilava teollisuusalue kasvuvaroineen lähelle taajamaa, jolloin työntekijöillä olisi lyhyt ja helppo työmatka. Tämä fyysinen läheisyys lisää yhteensovittamisen paineita. Teollisuusalueella pitäisi ihannetilanteessa olla vähintäänkin kaksi kasvusuuntaa sekä aina mahdollisuus kiertävään liikenteeseen. Logistiikka tarvitsee myös aina varastokenttiä ja parkkipaikkoja. Näitä ei saa unohtaa kaavoituksessa.
Tällä hetkellä Nurmeksen kaupungilla on laaja keskustelupinta vihreän teollisuuden yritysten kanssa. Saamme yrityksiltä hyviä näkemyksiä kaavatyöhömme. Samalla me markkinoimme aluetta yrityksille. Hyöty on siis molemminpuolista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.