29.9.2017

Lululla on vähintään kaksi mieltä...




Suomen metsät nielevät pois 40 prosenttia meidän maamme hiilidioksidipäästöistä. Silti meillä on nyt metsämaana isoja haasteita. Euroopan komission heinäkuussa tekemä LULUCF-esitys eli land use, land use –change and forestry –esitys kyseenalaisti Suomessa suunnitellut lisähakkuut. Parlamentin täysistunnon äänestyspäästöt 13.9.2017 oli askel Suomen kannalta oikeaan suuntaan. Seuraava koitos on Neuvoston päätös 13.10.2017. Lopullisesti asia ratkaistaan trilogitissa eli kolmikantaneuvottelussa vuodenvaihteen tienoilla.

LULUCF tarkastelee nettopäästöjä vuosien 1990 ja 2015 välillä. Nettopäästö lasketaan päästöjen ja nielujen erotuksena. Suomelle on vahingollista nimenomaan tietyt vertailuvuodet, koska vientiriippuvaisena maana olemme suurien suhdannevaihtelun armoilla. Tähän verrattuna liian vähän painoa on sillä, että Suomi on maailman metsätalousmaista ykkösenä siinä suhteessa, miten paljon olemme onnistuneet lisäämään puustopääomaamme samana ajanjaksona. Suomen luku on 26 prosenttia ja yllättäen kakkosena on USA 23 prosentilla. Muut maata ovat kaukana näistä luvuista. Tutkijoiden mukaan Suomen hiilinielua parantaa myös ilmastomuutoksen aiheuttama metsien kasvun paraneminen.

LULUCF-keskustelussa on noussut esiin hiilinielujen maksimointi tai ainakin moratoriointi, vaikka Pariisin ilmastosopimus ei näitä mainitse. Tämä on vähintäänkin outoa. Pariisin ilmastokokouksessa maankäyttösektorista ei puhuttu mitään ja siellä tähdättiin selvään fossiilisten polttoaineiden vähentämiseen, ja tätä kautta varmuudella 1,5 asteen maapallon keskilämpötilan lämmönnousun maksimiin. Jokainen suomalainen ymmärtää sen, että hoidettu metsä kasvaa parhaiten ja siten myös sitoo hiilidioksidia parhaiten. Hoitamaton metsä puolestaan menettää nopeasti kykynsä sitoa hiilidioksidia.

Lulun ohella ajankohtainen asia on RED2-direktiivi, joka käsittelee uusiutuvaa energiaa Eu:ssa vuosina 2021-2030. Siinä lähtökohdat Suomen kannalta ovat paremmat. Riskiksi Suomen kannalta on nousemassa turvemaiden metsätalous. Olisi katastrofi Suomen metsätalouden kannalta, jos turvemailta hakattu puu laskettaisiinkin fossiiliseksi polttoaineeksi. Asiaa monimutkaistaa se, että direktiivin käsittely on jaettu kahteen valiokuntaan eli ENVI- ja ITRE-valiokuntiin.

Suomen kannalta hyviä ilmastotyökaluja ovat jatkaa nykyistä tehokasta metsänhoitoa ja panostaa uusiutuvan biodieselin valmistukseen, jonka päästövähennys on 90 prosentin luokkaa. Koko Euroopan tasolla uusiutuvan energian määrä pitäisi nelinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä. Avaintekijät koko Euroopan isossa kuvassa ovat bioenergia ja hiilidioksidin talteenotto.

Suomi tavoittelee vuosittaisen hakkuukertymän nostamista 65 miljoonasta kiintokuutiometristä 80 miljoonaan. Tämä tarkoittaisi vuotuisena puuston kokonaispoistumana noin 97 miljoonaa kuutiota. Suomen metsien kasvu on tällä hetkellä 105 miljoonaa kuutiota. Tämä hakkuumäärän nosto toisi vuositasolla Suomeen 7 500 henkilötyövuotta lisää. Kantorahatuloja tulisi metsänomistajille lisää noin 420 miljoonaa euroa vuodessa. Nurmeksen biotalousinvestointien vastaavat tunnusluvut ovat 357 htv ja 2,1 miljoonaa euroa. Nämä ovat isoja lukuja köyhässä Itä-Suomessa.

15.8.2017

Kertomuksen voima



Sain tänä aamuna puhelimeeni perheeltäni onnitteluviestejä. En heti tiennyt, mistä on kysymys. Kun tutkin asiaa tarkemmin, niin syykin paljastui pian. Hesarin verkkolehden pääkirjoitus tältä aamulta (15.8.2017) käsitteli tarinoiden merkitystä paikkakuntien ja koko Suomen julkishyödykkeinä (public good). Peräti pääkirjoituksen kaksi kappaletta on omistettu väitöskirjalleni, jonka tein Vaasan yliopistoon vuonna 2005 seutujen, klustereiden ja yritysten menestystekijöistä.

Pääkirjoitus puhuu siitä, että tarinat ovat julkishyödykkeitä eli yhteiskunnan pysyvää omaisuutta, jota markkinavoimat ei koskaan pysty tuottamaan.  Tällaiset julkishyödykkeet tuotetaan yhteisenä valintana. Ne ovat samanlaisia ja kestäviä kuten ovat esimerkiksi hajautettu yliopistolaitos tai vaikkapa jokamiehenoikeus.

Suomi 100 – juhlavuonna Suomesta tuotetaan uusia tarinoita ja kertomuksia. Mitkä niistä ovat oikeita ja tarpeellisia? Hesarin pääkirjoituksen mukaan paras tarina on sellainen, joka kertoo siitä, miten hankalia asioita on saatu ratkaistua rauhan aikana Suomessa. Koko kansakunta ja vaikkapa yksittäinen kunta, kuten Nurmes, ovat rakenteeltaan kertomuksia. Pääkirjoituksen mukaan minkä tahansa asian selitys on kertomus tuon asian alkuperästä ja synnystä. 

Kertomuksella on alku, keskikohta käänteineen ja loppu. Kertomuksessa on myös uhka tai haaste, hyvän ja pahan kamppailu, sekä ratkaisu, johon kuulija tai lukija kokee osallistuvansa. Kertomuksen rakenne varmistaa sen, että kertomus jää kuulijan muistiin.

Kertomuksen voima on suuri myös Suomen kunnissa. Näitä tarinoita luodaan ja kirjoitetaan tietoisesti joka päivä. Tarina on kustannustehokas markkinointikeino, koska sen avulla saadaan ”ostettua” asiakkaalta paljon aikaa varsin halvalla. Tämän päälle saadaan myös sitoutumista varsinkin, jos asiakas kokee olevansa osa ratkaisua tai edes keskeisessä roolissa ratkaisun luomisessa.

Tarinan tarkoitus on myös levittää itse itseään eli se toimii geenin tavoin. Tämän vuoksi on alettu puhua kulttuurigeeneistä eli meemeistä.  Hesarin pääkirjoitus päättyy toteamukseen, että kohtalomme on se, millaisia kertomuksia kerromme.